Tiina Pirttilahti

Tiina Pirttilahti

Kanta-Häme

Olen Tiina Pirttilahti, ehdolla Kanta-Hämeessä.

Riihimäen kouluverkon alasajo ja sen vääräksi kokeminen saivat minut aktivoitumaan, ja kiinnostukseni politiikkaa sekä siihen liittyviä toimintatapoja kohtaan heräsi. Lapsiin ja nuoriin vaikuttavia päätöksiä ei voi tehdä talousperustein.

En kannata pakkorokotuksia, enkä ihmisen henkilötietojen luovutusoikeutta ulkopuoliselle taholle. Lasten rokottamista ei tulisi aloittaa tällä kokeellisella teknologiainjektiolla, varsinkaan kun tauti itsessään ei ole heille vaaraksi. Koronapassi on hallintaväline mitä ei pitäisi missään nimessä edes suunnitella sillä kun ei ole mitään tekoa ihmisten terveysturvallisuuden kanssa.

Lasten luontosuhdetta tulisi ennen kaikkea vahvistaa ja koen, että reunakoulujen rajattomien mahdollisuuksien hukkaan heittäminen on väärä suunta.

Meidän tulisi yhdessä rakentaa ihmisten hyvinvointia tukevaa yhteiskuntaa;
tuoda yhteistoiminnan avulla yhteen vanhusten viisaus ja lasten ilo sekä olla taas yhdessä ihmisten ja luonnon kesken. Kulttuurin ja taiteiden tuomista vahvaksi osaksi kokonaisuutta pidän erittäin tärkeänä.

Meidän tulisi pyrkiä pois teollisesta ruoasta sekä kunnioittaa puhdasta ravintoa ja lähiviljelijöiden elinkeinoa koulu- ja laitosruokailussa. Ravintopitoisella ruoalla on tärkeä merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille, ja siihen tulisi ensisijaisesti panostaa.

Kymmenen vuoden kotiäidin uran jälkeen aloitin syksyllä NLP-opinnot mielenvalmentajaksi. Neljä lasta ovat niin rikastuttaneet elämäämme kuin kasvattaneet minua vahvemmaksi ihmiseksi sekä laajentaneet maailmankuvaani merkittävästi. Olen myös palaamassa yrittäjäksi toisen liikeidean parissa. Viimeiset vuodet ennen lasten syntymää vietin yrittäjänä kivi- ja korukaupassa Raision Myllyssä. Sen ajan kokemuksen pohjalta tiedän kuinka haastavaa pienyrittäjien on täällä uurastaa.

Nämä kivikauppavuodet toivat elämääni myös aivan uudenlaisia ihmisiä uudenlaisine maailmankuvineen. Löysin vaihtoehtoiset hoidot tukemaan länsimaista terveydenhuoltoa. Löysin myös tietyllä tapaa uuden ulottuvuuden koko maailmassa ja kiinnostuksen maailman ihmeitä, henkistä polkuani sekä ihmisiä kohtaan. Mielenvalmentajan koulutus on täysin luonnollinen jatkumo minun elämässäni.

Jos johonkin toivon muutosta niin siihen, että täällä pyrittäisiin näkemään ihminen yksilönä, löytämään jokaisen omat vahvuudet ja oma sisäinen voima. Koulujärjestelmän tulisikin suuressa määrin tukea lasta yksilönä, kasvattaa itsetietoiseksi ja itseään arvostavaksi kultakimpaleeksi ja opettaa lapsi luottamaan omaan viisauteensa.

Olen aina rakastanut matkustamista ja reissannut kaveriporukan ja perheen kanssa. Vuoden mittainen seikkailu Espanjan auringon alla oli yksi perheemme parhaista ja kasvattavimmista kokemuksista. Kulttuuri- ja käyttäytymiserot, valo, ihmiset, kauniit talot ja kaupungit sekä ruokakulttuuri saavat minut aina halajamaan kohti uutta tuntematonta.

Koen, että maailmassa tarvitaan muutos pehmeämpään suuntaan. Kristallipuolueen arvot ja teesit ovat linjassa omien tärkeinä pitämieni asioiden kanssa.

Haluan ehdokkuudellani ensisijaisesti tukea puoluetta. On suuri ilo ja kunnia olla mukana tässä muutoksen ja vapauden eturintamassa.

Maailma on juuri sellainen joksi me sen luomme.