niina lumus aluevaalit

Niina Lumus

Keski-Suomi 

Olen Niina Lumus, 36-vuotias ehdokas Keski-Suomen hyvinvointialueelta. Asun Keuruun ekokylässä yhdessä perheeni kanssa, johon kuuluu aviomies, kaksi lasta, koira ja liuta kanoja. Ammatiltani olen luokanopettaja ja lisäksi vedän satunnaisesti hyvinvointikursseja. Kasvatustieteen maisterin tutkinnon lisäksi olen opiskellut kurssimuotoisesti mm. tanssi-liiketerapiaa, mindfulnessia ja kestävän tulevaisuuden rakentamista. Sydäntäni lähellä ovat kasvatus- ja opetustyön kehittäminen, luova liike, muita ihmisiä, eläimiä ja luontoa kunnioittavan elämäntavan löytäminen sekä innostuksesta kiinni pitäminen uusien asioiden kohdatessa.  

Olen ehdolla, koska haluan antaa oman panokseni sille, että ilon ja rakkauden sanomaa levittävä Kristallipuolue tulee tunnetuksi. Haluan tavoitella yhteiskuntaa, jossa henkisiä, inhimillisiä ja luonnonmukaisia arvoja vaalitaan ja halutaan nostaa vahvempaan keskiöön päätöksiä tehdessä. Toivon myös, että loputtomaan talouskasvuun pyrkiminen viimein kyseenalaistetaan ja mietitään vaihtoehtoisia tapoja tehdä uudenlaista yhteiskuntaa.

 Uskon syvästi, että ihminen syntyy viattomana ja on pohjimmiltaan hyvä. Vaikka näkemykset ja keinot ovat monet, koen että valtaosa ihmisistä myös pyrkii läpi elämänsä hyvään ja haluaa toimia oikein. Siksi ihmisten vapaata tahtoa tulee vaalia. Vain synkimpinä aikakausina sitä on koitettu liiaksi pelolla rajoittaa ja ohjata. Historia on osoittanut, ettei se ole johtanut inhimillisiin ja onnellisiin ajanjaksoihin. Rakkauden on aina annettava voittaa niin sisäiset kuin ulkoisetkin vihat, pelot ja kontrolli. Instituutioiden on oltava ihmisiä varten. Ihmisiä ei tule väkisin runnoa instituutioihin sopiviksi. Arvostan syvästi yhteiskuntamme rakenteita ja instituutioita. Niiden kuitenkin tulee toimia meitä palvellen ”renkinä” ei ”isäntänä”.