Päivikki Pulkkinen

Päivikki Pulkkinen

Pohjois-Pohjanmaa

Olen Päivikki Pulkkinen 38-vuotias, Oulunsalolainen. Ehdokas Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Perheeseeni kuuluvat rakas avopuoliso, kolme ihanaa lastani sekä kaksi bonus lasta.  

Koulutukseltani olen Lähihoitaja. Alan kokemusta minulla on vauvasta vaariin kuin myös mielenterveys- ja päihdetyöstä sekä perhepäivähoidosta. Kasvatus- ja opetustyössä olen toiminut koulunkäynnin ohjaajana sekä opettajan sijaisuuksissa. Vapaaehtoistyössä toimin lasten- ja nuorten harrastus sekä mielenterveystyön parissa.

Henkilökohtainen kokemukseni yksinhuoltajana ja terveydelliset haasteeni laajensivat näkemystäni elämästä ja sytyttivät yhteiskunnan rakentamiseen osallistumisen liekit. 

 Luonteeni on sosiaalinen, positiivinen, ulospäin suuntautunut, empaattinen, iloinen ja rehellinen. Kerron myös rohkeasti näkemykseni ja mielipiteeni.

Haluan tuoda aluevaltuustoon minulle sydäntäni lähellä olevat arvot; tasa-arvo, kunnioitus ja luottamus. Kohdata ja tulla kohdatuksi ihminen ihmisenä. Arvonimestä ja elinoloista riippumatta olemme kaikki tasa-arvoisia. 

Sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat jokaiselle Suomen kansalaiselle tasapuolisesti ja henkilökohtaisesti. Sairaanhoidon tulee tarjota myös vaihtoehtoisia ja luonnonmukaisia hoitoja. 

Vetoan vahvasti osallistumaan sellaisen vauraan yhteiskunnan rakentamiseen, joka on täynnä rakkautta ja oikeudenmukaisuutta, jossa ihmiset voivat vapaasti päättää omista asioistaan ja olla vapaita olemaan oma itsensä. Vapauteen kuuluu aina vastuu. Onnellisuuden lisääminen ja ylläpitäminen aloitetaan aina itsestä. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus kantaa vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Näin haluan käyttäytyä, eli tehdä päätöksiä rakkaudesta.

paivikki.pulkkinen@gmail.com