Pj kuulumiset

Puheenjohtajan kuulumiset- Juho Lyytikäinen

Tervehdys kaikille,

ja kiitos että annat aikaasi tämän viestin parissa. Toivottavasti lopputulemana on astetta syvempi ymmärrys ja luottamuksen tunne tulevasta 🙂

Kristallipuolueen hallitus ja siinä samalla koko muukin toistaiseksi täysin vapaaehtoistoimintaan perustuva organisaatiomme vietti ansaitun kesätauon. Kukin meistä nautti elämästään omin tavoin, mikä itselläni tarkoitti paljon sisäiseen maailmaani syventymistä, tunnekuormieni puhdistamista, sekä kesän lämmöstä nauttimista ja pattereiden lataamista.

Vaikka kesä olikin seesteinen, niin samaan aikaan on ja oli täysin varmaa, että syksystä ja talvesta tulee hyvin poikkeuksellista aikaa. Siinä missä edelliset vuodet olemme saaneet todistaa maailmanlaajuista koronahuijausta, mitä olemme puolueena sen alusta saakka esiin tuoneet, on nyt nähtävissä seuraavien suunnitelmallisten askelmien käynnistyminen.

Ukrainan kriisin savuverhon avulla Suomeen ja lähes koko maailmaan ollaan luomassa keinotekoista energiakriisiä, jonka kanssa rinnakkain kulkee globaali talouskriisi. Kun energian hinnat nostetaan moninkertaisiksi, se tarkoittaa että pakollisten menojen jälkeen kiertoon jää rahaa paljon vähemmän. On myös todennäköistä, että edes pakollisiin menoihin ei ihmisten rahat enää riitä, mikä mahdollistaa laillisen omaisuuden ryöstön.

Kun asuntolainojen lyhennykset käyvät mahdottomiksi ja lainojen korot nousevat, voivat pankit takavarikoida kiinteistöt ja myydä ne eteenpäin pilkkahintaan vaikka globaaleille sijoittajayhtiöille. Tämä kaikki tapahtui jo 90-luvun lamassa Suomessa, jolloin politiikkomme osallistuivat valtiopetokseen johon oleellisesti liittyy termi ‘Koiviston konklaavi’, jolla presidenttimme antoi siunauksensa yksityisomaisuuksien ryöstölle pankkien toimesta.

Olemme kulkemassa kohti suuria mullistuksia, aikaa jollaista ihmiskunnan historiassa ei ole nähty. Ihmisen luonnetta tutkineet psykologit osaavat kertoa, että suurin osa ihmisistä, n. 70%, omaa niin sanotun massatietoisuuden, missä oman mielipiteen muodostamisen sijasta, he hakevat mielipiteensä ulkomaailmasta, eli toisin sanoen, mediasta, viranomaisilta, auktoriteeteilta ja ”asiantuntijoilta”. Ihannemaailmassa, missä edelliset tahot olisivat korruptoimattomia, kaikki toimisi hienosti, mutta kuten tiedämme, niin tällä hetkellä emme sellaisessa elä.

On siis oleellista huomata, että ne 30% jotka osaavat ja uskaltavat katsoa totuutta silmiin, tiedostavat oman toimintansa tärkeyden. Meillä jokaisella on valinta, että seuraammeko sivusta ja annamme vain kaiken tapahtua, vai aktivoidummeko tuomaan sydämen viisautta esiin, sillä tavalla jonka koemme omaksemme.

Itse koen että politiikka on se pimeä paikka joka kaipaa valoa ja jota kautta kaipaamamme muutos voi nopeiten sekä rauhanomaisimmin tapahtua, sillä oli järjestelmä, miten pimeä tahansa, niin jo pienikin valontuike valaisee sitä laajalti. Koen myös, että v. 2023 eduskuntavaalit ovat erittäin tärkeä tapahtuma maamme tulevaisuuden kannalta, sillä niissä nähdään, luottaako ja haluaako kansa vielä sitä, että vanhat puolueet jatkavat maamme hyvinvoinnin tuhoamista sisältäkäsin.

Sinänsä, vaalituloksesta riippumatta, koen sisälläni täysin varmana totuutena sen, että suomalaiset ymmärtävät kansakuntana oman voimansa ja sen että meidän ei tarvitse enää taipua sorron alle. Loppujen lopuksi, voimme luopua ihmisiä orjuuttavasta yhteiskuntajärjestelmästä ja luoda tilalle todellisen hyvinvointiyhteiskunnan.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleihin Kristallipuolue lähtee vaaliliitossa Vapaudenliiton ja Suomen kansa ensin puolueiden kanssa, sillä kaikki meistä uskoo siihen, että hyvä yhteistyö totuutta esiintuovien tahojen kanssa on erittäin tärkeää. Meillä kaikilla on oma puolueprofiilimme sekä omat äänestäjäprofiilimme. Sen sijasta että kilpailisimme toisiamme vastaan, näemme että meidän kaikkien sekä koko Suomen etu on, että tuomme äänemme yhteiseen pottiiin.

Kristallipuolueella tulee olemaan 2-5 ehdokasta per vaalipiiri, joka tarkoittaa myös sitä, että kaikki puolueemme saamat äänet kanavoituvat noille henkilöille, jolloin mahdollisuutemme läpipääsyihin moninkertaistuvat. Läpipääsyt vaativat kuitenkin sitoutunutta ehdokastyötä sekä kampanjointiapua  muilta tukijoiltamme. Vapaaehtoispohjalla toimivalla organisaatiollamme on myös laajentumisen aika, jonne toivomme ilon ilmapiirissä toimivia apukäsiä.

Kristallipuolue avaa ehdokashakunsa lähipäivien aikana ja siitä tiedotamme erikseen. Toivomme myös puolueestamme kiinnostuneita mukaan vuosikokoukseemme Tammisaareen 1.-2.10.2022, jossa muun muassa suunnittelemme tulevaa, verkostoidumme, järjestäydymme ja mikä tärkeintä, pidämme hauskaa!

Tervetuloa mukaan! Lue lisätietoa tapahtumasta ja ohjelmasta täältä

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta.

<3

Juho