Tarkoituksellisen eskaloinnin politiikka
En olisi uskonut, että joudun tällaista pohjoismaisen hyvinvointivaltion kansalaisena, rauhaa rakentavan liittoutumattoman Suomen kansalaisena koskaan kirjoittamaan. Mutta niinpä vaan joudun. Viime vuodet ovat näyttäneet meille, miten helposti perus- ja ihmisoikeudet menettävät merkityksensä, miten vanhaa valtaa ja rahaa edustavat poliittiset päätöksentekijät kävelevät perustuslaillisten oikeuksien ja ihmisoikeuksien ylitse. Taidamme myös nähdä, miten nopeasti maamme ajetaan suurvaltapoliittisen konfliktin partaalle. Sille politiikalle on ihan termikin olemassa: brinkmanship. Se tarkoittaa tilanteiden tarkoituksellista eskaloimista haluttujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Nyt kun mietin vielä uudemmin, niin havahdun siihen, miten laajasti tällaista brinkmanship-politiikkaa on Suomessa viime aikoina harjoitettu. Sitä on harjoitettu huoltovarmuuden saralla, ja terveydenhuollon saralla. Talouspolitiikassa. Brinkmanshippiä ei siis ole harjoitettu ainoastaan kansallisen turvallisuuden saralla.
Mikä tärkeintä huomata, niin kaikki nämä turvallisuuden kannalta elintärkeät alat ja niiden eskaloimiset suuntautuvat ennen kaikkea oman maan kansalaisia eli meitä suomalaisia vastaan. Kyse on meidän ravinnosta, lämmöstä, turvasta.
Kuka maataMME oikein johtaa, ja kenen intressejä eskaloinnin politiikka palvelee?
****
Tarvitaan todellakin suunnanmuutos. Tarvitaan turvan politiikkaa, turvan kulttuuria ja kansallisen päätösvallan siirto takaisin Suomeen. Suomen kansa ensin.🇫🇮❤🌲
#brinkmanship
#turvankulttuuri
#huoltovarmuus
#omavaraisuus
#liittoutumattomuus
#itsenäisyys
#ihmisoikeudet
#minunsuomeni
#kristallipuolue
#vapaudenliitto
#vaaliliitto2023
#savokarjala
#eduskuntavaalitsavokarjala
(Julkaistu 16.8.2022, Oona Mariana Kanteleenmäki; Kuva Nature wonder)