Eija Violetta Annala

Jokainen voi omalla toiminnallaan valaista kanssakulkijan tietä ja kääntää suunnan kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Ihmisten ja asioiden hoitaja.

 

Olen 60 vuotias, kolmen aikuisen lapsen äiti ja kahden ihanan kristallilapsen mummu. <3

Kaikkia lapsia ei tarvitse itse tehdä, osa on tullut ovesta, osa parisuhteen kautta, osa kadulta tai internetin kautta. Kulkeneet hetken vierellä, kuka pitemmän, kuka lyhemmän ja sitten jatkaneet matkaa.

En voi pelastaa koko maailmaa, mutta yhden ihmisen maailman voin tai voin yrittää kääntää suunnan kohti oikeaa.

Auttaminen on ollut verissäni jo lapsesta saakka ja työni teen aina sydäntäni ja intuitiota kuunnellen.

Poliittista toimintaa olen tehnyt ennenkin eli Oulun kaupungilla olin erilaisissa luottamustoimissa vuosina 2001-2016 mm. Oulun kaupungin valtuustossa 2001-2004.

Työurani tein ikä-ihmisten hoitajana palvelukodissa ja lähihoidossa sekä vapaa-ajalla olin mukana eri vapaaehtoistoimissa lähinnä lasten ja nuorten parissa.

Viime vuodet ovat olleet ikä-ihmisiä kohtaan todella haastavat. Palveluita on supistettu ja eläkkeitä on leikattu.

Seuraavan hallituksen pitää luoda näille ihmisille, jotka ovat mahdollistaneet meille tämän hyvinvointiyhteiskunnan, edellytykset ihmisarvoiseen ja arvokkaaseen vanhuuteen. ❤

Only after the last tree has been cut down.

Only after the last river has been poisoned.

Only after the last fish has been caught.

Only then will you find that money cannot be eaten.

– Cree Indian Prophecy

 

Poliittiset päätökset vaikuttavat konkreettisesti päivittäiseen elämään.

Sosiaalisena erakkona luonto on minun voimavarani ja energianlähteeni.

Ikäväkseni tämä kulutusyhteiskunta ja rahanahneus näkyy luonnossakin ja luonto sekä eläimet voivat pahoin.

Valaatkin rantautuu rannoille kuolemaan, että ihmiset huomaisi, mitä he ovat vesistöille tehneet. Nyt, jos koskaan pitää korjausliike alkaa tekemään ennen kuin on myöhäistä.

Meidän ikäpolvi on tuhlannut järjettömästi luonnonvaroja, miten me kuvitellaan, että lapsemme pystyvät elämään täällä, jos me tuhoamme kaiken.

Ihmisten ja alueiden välinen tasa-arvo ovat sydäntäni lähellä. Tasa-arvoinen kohtelu ja mahdollisuudet ovat jokaisen ihmisen perusoikeuksia, mutta ne eivät toteudu itsestään.  Poliittisilla ja taloudellisilla päätöksillä on tasa-arvo vaikutuksia, jotka sitten ilmenevät ihmisten konkreettisessa elämässä.
Minna Canthin päivää vietettiin vasta ja Minnan ajatukset ovat hyvin ajankohtaisia edelleenkin.

Toivon, että seuraava hallitus ottaa yhdeksi tärkeimmäksi toimekseen köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisen ja luo tasa-arvoisen Suomen. ❤

Peräänkuuluttaisin myös yhteistyötä yli puoluerajojen ❤

Maailma tarvitsee rakkautta juuri nyt ❤

Olen Pirkanmaan ehdokas nro 94

Tämä muutos, se tehdään yhdessä.

Yksi Kansa – Yksi Planeetta – Yksi Aika

Me olemme maailman perhettä, kansoina ja yksilöinä, ja asumme yhteisellä planeetalla. Nyt, on se aika, jolloin ymmärrämme yhteisen onnellisuuden tärkeyden ja toimimme sen eteen.”

Täytä Kannattajakortti ja Tue Muutosta!

Kannattajakortin täyttäminen ei sido mihinkään, ei jäsenyyden eikä vaalien suhteen. Tietoja ei myöskään jaeta eteenpäin.

Kerro kavereillesi...
  • 209
    Shares

Oletko jo Mukana?

Kokoamme heimollisen sydämellä tekijöitä, joilla on suuri halu vaikuttaa ja olla mukana muutoksessa. Liity mukaan?

Kiitos, sinut on lisätty postituslistaamme.