Olen miettinyt jo kauan intohimoisesti tiettyjä teemoja: Mitä on todellinen itsenäisyys? Mitä on todellinen vapaus? Kumpaa haluan tavoitella: onnellista vai merkityksellistä elämää?

Nykyään on ikään kuin yhteisesti ja lähinnä sanattomasti hyväksytty tieteelliseltä vaikuttava tosiasia, että elämällä ei ole juuri muuta tarkoitusta kuin lisääntyminen. Elämän korkein palkinto puolestaan on mielihyvä. Niinpä monet tavoittelevat aistinautintoja, toivovat helpotusta arkeensa ja välttävät vääryyden tekemistä, koska välttävät kiinnijäämistä ja siitä seuraavaa rangaistusta. Viihde pitää meidän olomme iltaisin mukavana, ja koska laitteet kestävät korkeintaan muutaman vuoden, se motivoi käymään töissä ja säästämään uutta kännykkää ja autoa varten. Onhan se hienoa, että näin maailma on saatu pyörimään, emmekä elä silkassa kaaoksessa ja anarkismissa.

Olen kuitenkin jo mennyt tuon tien päähän ja havainnut sen umpikujaksi. Olen elänyt merkityksettömältä tuntuvaa elämää, ollut mukava useimmille ja tehnyt töitä oravanpyörässä kantaakseni korteni kekoon, kyselemättä liikoja, tekemällä kuten käsketään. Kyllä elämään voi suhtautua niin, ettei sillä ole mitään merkitystä, ja se on silloin tämän valinnan tehneelle totuus. Se johti omalla kohdallani burn outtiin ja syrjäytymiseen, kurjuuteen, ankeuteen, päätepysäkille.

Mitä löysin päätepysäkiltä? Kaksi vaihtoehtoa joista valita: jäädä istumaan päättärille sisäisessä henkisessä umpisolmussa, tai sitten suoristua, ja alkaa elämään tätä elämää jollakin uudella tavalla. Päätin, että haluan elää. Ymmärsin, että jonkin on muututtava. Tiesin kokemuksesta, että en voi muuttaa elämää, joten minun on itse muututtava. Minun on sopeuduttava tälle planeetalle, tähän ajan henkeen ja tähän yhteiskuntaan. En kuitenkaan enää suostu tekemään kompromisseja tiettyjen asioiden suhteen. Minä haluan elää ja olla vapaa. Haluan elää merkityksellistä elämää. Tämä on oma sisäinen manifestini. Siitä on jo kymmenen vuotta aikaa kun julistin sen sisimmässäni ensimmäistä kertaa.

En enää välitä mitä minusta puhutaan. En välitä saanko risuja tai ruusuja. Mitä väliä sillä enää on? Tiedän nyt mitä minä teen ja miksi. Kenenkään ei tarvitse ymmärtää minua. En oikeastaan edes usko, että toinen ihminen voi koskaan ymmärtää täysin toista ihmistä. Olen syntynyt ja elänyt yksin omissa nahkoissani, ja kun kuolen, sukellan yksin tuntemattomaan. Olen henkisesti ja psykologisesti itse itseni tärkein kannattelija. Minulla on omat mieltymykseni ja omat lahjakkuuteni, minulla on oma luontoni. Olen päättänyt hyväksyä itseni täysin, oman luontoni sanelemilla ehdoilla. Minä olen oman itseni paras ystävä ja tuki, ja minä valitsen itseni.

En missään nimessä väitä, että en tarvitse ihmisten apua käytännön asioissa. Kun muutin uuteen kotiini ja minulle tuli yllättäen iskiaskipu selkään, olin äärimmäisen riippuvainen ystävistäni, jotka tulivat muuttoavuksi. Rakastan yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa voin käydä mielenkiintoisia keskusteluja, jakaa elämän suruja ja iloja ja kypsyä paremmaksi versioksi itsestäni. On siis eri asia tarvita ihmisiä käytännön asioissa ja yhteiskunnan ylläpitämisessä, kuin tarvita ihmisiä emotionaalisesti, ollakseen onnellinen.

Minä olen valinnut elää merkityksellistä elämää. En jahtaa aistinautintoja ja hetken helpotusta, vaan haluan oikeaa tunnetta, kehitystä, haastetta, luoda merkitystä elämään ja kunnioittaa elämän ihmettä. Kunnioitan itseäni, koska minun ainutlaatuinen luonteeni on luonnon ilmaisu elämän ihmeestä. Niin on myös sinun ainutlaatuinen luontosi. En vaadi, että sinä olet kuten kaikki muutkin; normaali. Toivon, että sinä olet vapaa olemaan sinä täydestä sydämestäsi, joka solussasi, jokaisessa teossasi ja kaikissa sanoissasi. Sinun ei tarvitse olla minua varten paras tai maailman erikoisin persoona. Minä kunnioitan sinua erityisesti, jos kykenet olemaan autenttinen, rehellinen, todellinen sinä. Kunnioitan erityisesti sitä jos sinä et pode syyllisyyttä tai epävarmuutta siitä, että olet oma itsesi. Minä ihailen sinua jos sinä elät merkityksellistä elämää, jos sinulla on korkea moraali, kunnioitettavat arvot ja toimit yhteisen hyvän eteen. Silloin sinä olet minulle Ihminen isolla I:llä.

Itsenäisyys on aitoa ja tervettä itsekkyyttä. Ihmisellä on oikeus elää parhaaksi katsomallaan tavalla hänen oma elämänsä. On väärin vaatia muita elämään kuten itse elämme, tai vaatia muita elämään kuten yhteiskunta muka odottaa. Henkisen vapauden vastapainona tulee monille pelottavan suurelta tuntuva vastuu. Jos ei enää sokeasti noudata ulkopuolelta tulevia sääntöjä, niin ihmisen täytyy itse luoda oma moraalinsa ja kantaa siitä vastuu. Jotta vapaus voi toteutua, on kaikkein elettävä tietyssä määrin hyveellistä ja oikeudenmukaista elämää. Täytyy myös kyetä ottamaan vastaan kritiikkiä, jotta voi pyrkiä kehitykseen. Täytyy kyetä sivuuttamaan epäolennainen kritiikki, joka on todennäköisesti peräisin toisen ihmisen omista tunnesolmuista ja peilauksesta.

Elämällä ei ole sisäänrakennettua tarkoitusta. Minun pitää luoda omalle elämälleni tarkoitus, ja minun täytyy omata henkinen vapaus ja rohkeus elää todeksi se tarkoitus, johon aidosti uskon. Koen, että elämällä on henkinen ulottuvuus. Sen ulottuvuuden mukanaan tuoma moraali ja merkitys löytyy kaikista uskonnoista ja viisausperinteistä, traditioista. Minun kokemukseni mukaan pelkästään tieteellismateriaalinen elämä on paljon tyhjempää, vailla todellista merkitystä, vailla syvää onnea ja rauhaa jota tunnen nykyään omassa sisimmässäni, siellä missä olen solminut ikuisen ystävyyden itseni kanssa.

Kerro kavereillesi...
  • 71
    Shares

Oletko jo Mukana?

Kokoamme heimollisen sydämellä tekijöitä, joilla on suuri halu vaikuttaa ja olla mukana muutoksessa. Liity mukaan?

Kiitos, sinut on lisätty postituslistaamme.