KULTTUURIT KOHTAAVAT – IHMINEN KOHTAA IHMISEN

Elämässä on tärkeätä pysähtyä, kohdata toinen ihminen. Minulla on ollut suuri ilo kohdata ihmisiä sekä elämäelämässä että työelämässä. Jokainen kohtaaminen on ollut arvokas. Jokaisessa kohtaamisessa on rakentunut jotakin uutta. Olen tehnyt pitkän uran varhaiskasvatuksessa, varhaiserityiskasvatuksessa ja nyt monikulttuurisessa perhetyössä. Työni on ihmissuhdetyötä, vuorovaikutustyötä. Parasta työtä, mitä maa päällään kantaa!

 

Kirjoituspöytäni laatikosta löytyi vuonna 2000 kirjoittamiani ajatuksia monikulttuurisuudesta. Paljon on tapahtunut vuosien varrella, mutta kirjoitus tuntui yhä niin tuoreelta. Olin löytänyt oikean polun jo silloin ja sitä polkua olen kulkenut nämä vuodet. Kohtaamisia on tullut lisää. Käsitteet asian tiimoilta ovat muuttuneet. Olemme matkalla monikulttuurisuudesta interkulttuurisuuteen ja edelleen kohti maailmankansalaisuutta. Ihminen on kuitenkin sama – kohtaamisen arvoinen!

 

ENSIMMÄINEN KOHTAAMINEN / KIRJOITELMANI VUODELTA 2000

Muistelen lämpimästi muutaman vuoden takaista ensimmäistä kohtaamistani maahanmuuttajaperheen kanssa päiväkodissamme.

Omaan lapsiryhmääni oli valittu vietnamilaisperheen lapsi. Aloitus oli elokuussa. Henkilökuntaa oli vielä lomalla. Vähän jännitti. Muistan, että erityisesti pohdin kieliasiaa. Miten viestiä? Miten ymmärtää? Miten tulla ymmärretyksi? Ensimmäinen puhelinyhteys kaatui kieleen. En saanut asiaani viestitetyksi perheen äidille. Päästiin kuitenkin ensitapaamiseen.

 

Oli kauniita elokuisia aamupäiviä, jotka vietin perheen kanssa päiväkodin viereisellä niityllä vaahteroiden alla – maalaten. Ei tarvittu sanoja. Saimme yhteyden – hyvän alun päivähoidolle. Perheessä oli myös vanhempia lapsia, jotka osasivat suomea ja vähitellen näissä kohtaamisissa löytyi yhteinen ymmärrys. Perheen toinenkin lapsi hakeutui päivähoitoon ryhmäämme. Koko ajan työskentelimme koko perheen kanssa. Perhe osallistui aktiivisesti päiväkodin toimintaan. Esimerkiksi päiväkodin monikulttuuriseen iltaan äiti valmisti kevätkääryleitä ja perheen isot tytöt esittelivät omaa kulttuuriaan esinein ja tarinoin. He myös osallistuivat illan suunnitteluun.

Tarjosimme lapsille suomalaisen päivähoidon, mutta otimme perheeltä herkästi kuunnellen vastaan heidän kulttuuriaan. Opettelimme vietnamilaisia sanoja; värit ihan ensimmäisinä.

 

Vähitellen syntyi molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus. Lapset ovat siirtyneet jo koulumaailmaan, mutta edelleen tapaan perhettä aina ohimennen samalla kylällä kun asumme. Kaikki perheenjäsenet tervehtivät edelleen ystävällisesti ja vaihtavat kuulumisia. Heitä tervehtiessäni – sisäisesti kumarran – toista ihmistä kunnioittaen – vietnamilaisittain. Heiltä opin hienostuneen tavan kohdata toinen ihminen.

Eli pohjimmiltaan aina on kyse ihmisten kohtaamisista. Antamisesta ja saamisesta; vuorovaikutuksesta. Kuuntelemisesta. Ihmisen arvostamisesta sellaisena kuin hän on.

Kiinnostuin vietnamilaisperheen myötä heidän kulttuuristaan. Hain tietoa itsenäisesti, mutta eniten tietoa ja materiaalia sain heiltä itseltään, kun herkästi heitä kuuntelin.

 

Erityisesti tarvitaan herkkyyttä. Aina ei tarvita sanoja. Olen sitä mieltä, että kun oikein aidosti kuuntelet ja kohtaat ihmisen, hän etsii itse vähitellen tarvittavat ‘sanat’ tullakseen ymmärretyksi tai ymmärtääkseen. Kyse on halusta asettua vuorovaikutukseen, olla vuorovaikutuksessa.

Kyse on myös siitä, haluammeko ottaa myös vastaan vai annammeko vain omaamme eli haluammeko olla aidossa vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa.

Monikulttuurisuutta koskevissa koulutuksissa en ole ollut usein, mutta eniten olen saanut sellaisista koulutuksista, joissa oman kulttuurinsa edustaja on kertonut omasta kulttuuristaan. Näissä tilanteissa olen myös saanut tanssia, laulaa, kokea asioita monin aistein. On tapahtunut syvällistä kosketusta, syvää aistimista.

 

Tietoa, taitoa, osaamista, materiaalia jne. etsiköön jokainen itse aktiivisesti. Usein jäädään vain odottamaan ja päivittelemään vaikeuksia. Olisi myös nähtävä ne mahdollisuudet ja myönteiset asiat, joita monikulttuurisuus tuo tullessaan. Epäilen myös, että asenteissa on edelleen parantamisen varaa. Kohtaaminen on vaikeaa, jos ei halua kohdata. Tämähän koskee kaikkea erilaisuuden kohtaamista.

 

Kokemukseni monikulttuurisista lapsista ja perheistä on vähäinen, mutta tällä hetkellä uskon enemmänkin integraatioon. Siihen, että ollaan tavallaan kaikki erilaisia. Kukaan ei erityisesti erotu erilaisuudessaan, kun kaikki ovat erilaisia!

Se, että kootaan saman vamman tai kansallisuuden tai kielen tai jonkun muun kriteerin mukaan asiakkaat ‘yhteen nippuun’ ei välttämättä ole hyvä. Lähden mieluummin siitä, että jokainen ihminen on erilainen ja että hänen tilanteensa on erilainen ja että hänellä on oikeus tulla kohdatuksi sellaisena kuin hän on.

Oma kieli ja oma kulttuuri kaiken kaikkiaan ovat varmasti pohja ja perusta mietittäessä maahanmuuttajalapsia päivähoidossamme. Oman kielen ja oman kulttuurin syvä tuntemus on pohja ja silta muiden kulttuurien ymmärtämiselle, omaksumiselle. Ehdottomasti!

 

Oman kulttuurin säilyttäminen arvokkaana on tietenkin perheen tehtävä, mutta vahvasti olen sitä mieltä, että päivähoidossamme pitäisi enemmän ottaa huomioon niitä mahdollisuuksia, joita maahanmuuttajien rikkaat kulttuuriaarteistot meille antaisivat yhteisesti, kun vain suostuisimme niistä päiväkodin arkeen ammentamaan. Esimerkkeinä sadut, tarinat, musiikki, tanssi; taide laajemminkin ja ruokakulttuuri.

Jotenkin asia on hyvin yksinkertainen. On kyse ihmisen arvostamisesta sellaisena kuin hän on. Olemmehan me suomalaisetkin hyvin erilaisia ja tarvitsemme tilanteissamme erilaisia palveluita. On vain kyse siitä, mihin panostetaan, mihin priorisoidaan. On kyse siitä, miten ihminen haluaa kohdata toisen ihmisen!

 

MAAILMA KYLÄSSÄ / AJATUKSIANI VUONNA 2014

Työskentelen edelleen varhaiskasvatuksen piirissä monikulttuurisessa perhetyössä avoimessa päiväkodissa. Olohuoneessamme on maailma kylässä tai osuvammin sanottuna maailma kotona. Onnellisena totean, että meillä on vuoden aikana ollut kävijöitä seuraavista maista: Somalia, Intia, Libya, Viro, Jordania, Marokko, Venäjä, Pakistan, Kosovo, Ingusia, Etiopia, Puola, Nigeria, Sri Lanka, Ghana, Filippiinit, Iran, Kiina, Irak, Tsekki, Vietnam, Thaimaa, Egypti, Romania, Brasilia, Kenia, Jamaika, Palestiina, Eritrea ja Suomi!

Olemme löytäneet yhteisen kielen – rakkauden kielen. Elämme yhdessä arkea ja juhlaa. Tärkeätä on aktiivinen ja myönteinen kulttuurien välinen vuorovaikutus, johon kuuluu dialogi ja toisilta oppiminen. Enää ei riitä pelkkä tieto muista kulttuureista, vaan tarvitaan syvempää ymmärrystä ja aitoon dialogiin asettumista kulttuuritaustaltaan erilaisten ihmisten kanssa.
On vahvistettava tätä interkulttuurista osaamista muuallakin kuin varhaiskasvatuksessa; kaikilla inhimillisen toiminnan tasoilla.

 

Ensiarvoisen tärkeää on mielestäni erilaisten kohtaamispaikkojen kehittäminen. On luotava erilaisia mahdollisuuksia ihmisten kohtaamisille. Kohtaamisten kautta tapahtuu lähentymistä. Yhdessä eläen ja toimien. Näillä kohtaamisten näyttämöillä rakkaus ja suvaitsevaisuus pääsee kukoistamaan. Olen muutaman kerran saanut liikuttuneena kokea miten ‘rasistista on tullut rakastaja’. Kun eletään yhdessä arkea ja toimitaan yhdessä hälvenee epävarmuus, ennakkoluuloisuus, pelko ja jopa viha. Tilalle kasvaa vähitellen rakkaus ja toisista ihmisistä välittäminen.

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen piirissä eri kieli- ja kulttuuritaustaiset lapset ja suomalaiset lapset oppivat elämään yhdessä. On vahvistettava lasten ja nuorten taitoja kohdata erilaisuutta. Oman kulttuuriperinnön arvostaminen on tärkeää. Ensin on tunnettava itsensä ja opittava kunnioittamaan oman maansa kulttuuria. Asumme saman taivaan alla. Kouluissa on panostettava globaalikasvatukseen ja maailmankansalaiseksi kasvamiseen.
ANNETAAN LAPSILLE MAAPALLO

Annetaan lapsille päiväksi maapallo
kuin kirjava ilmapallo,
että he saisivat leikkiä.

Leikkiä ja laulaa tähtien seassa.
Annetaan lapsille maapallo
kuin jättiläisomena tai lämmin leipä,
että he olisivat kylläisiä edes yhden päivän.
Annetaan heille koko pallo,
että maailma edes yhden päivän saisi tuntea,
mitä on ystävyys.

Meidän käsistämme lapset ottavat maan
ja istuttavat siihen kuolemattomia puita.

 

Nazim Hikmet (1902 – 1963), suom. Brita Polttila
sisältyy kokoelmaan Maailman runosydän (WSOY 1998)

 

Rakkaudella Juhannuspäivänä 2014
Saila

 


Saila Törnebladh – Nana Saila – the loving, caring and the most harmonizing humasex you’ll ever meet 😉 Olen elämää, ihmisiä, eläimiä, luontoa ja rauhaa rakastava Harmaahapsi. Sosiaalikasvattaja ja terapeuttisten kuvataideryhmien ohjaaja varhaiskasvatuksessa ja monikulttuurisessa perhetyössä. Muita tärkeitä virkoja: ihmisen virka ja elämän taiteilija. Olen vegaani. Köpöttelen elämää eteenpäin jokaisesta päivästä iloiten. Nauran ja hassuttelen. Sydämeni sykkii taiteen eri alueille: kuvataide, musiikki, tanssi, kirjallisuus. Ajattelen, pohdin, kohtaan avoimesti elämän eri ilmiöitä. Elämä valoineen ja varjoineen on opettanut paljon. Uskon hyvään, uskon rakkauteen.

Kerro kavereillesi...
  • 3
    Shares
  • 3
    Shares