top of page

Tiede, politiikka ja liiketoiminta: ymmärsimmekö ne oikein?


Maurizio Sajeva, 29.01.23


Jos tieteen, politiikan ja liiketoiminnan yhteistyö voi ollakin tiettyyn pisteeseen asti hyvä asia, niiden sekoittaminen saattaa viedä harhaan ja hämärtää totuuden ja valheen sekä hyvän ja pahan väliset rajat


Vuosikausia on puhuttu tieteellisiin havaintoihin perustuvasta päätöksenteosta. Usein mainitaan myös osallistava päätöksenteko sidosryhmineen. Mitä se tarkoittaa? Ymmärrämmekö tieteen, politiikan ja suurteollisuuden eriävät tarkoitusperät ja että niiden yhteen sekoittaminen, tahallaan tai vahingossa, saattaa viedä harhaan ja katastrofiin?


Tiede ei ole demokraattista eikä se koske mielipiteitä, vaan pohjautuu tieteellisiin, ihmisistä riippumattomiin faktoihin


Demokratiassa päätöksiä tehdään enemmistön kannan perusteella. Niin ei ole tieteessä, jossa osallistuminen tarkoittaa kriittistä ajattelua ja jatkuvaa keskustelua havaintojen pohjalta. Tieteen maailmassa nuori tutkija voi todeta, että vaikkapa nobelistin tai enemmistön lausunto ei ollutkaan ihan kohdallaan, kunhan osaa perusteella väitteensä. Historian saatossa tärkeimmät saavutukset onkin saatu aikaan silloin, kun yksi yksittäinen tutkija on haastanut yleisesti hyväksyttyjä periaatteita. Lyhyesti sanoen: tiede tuottaa faktoja, joiden pitäisi olla mahdollisimman riippumattomia tieteentekijästä, joka on pelkkä ulkopuolinen katsoja.


Platon kuvailee, miten Sokrates etsi itseään viisaampaa ihmistä, muttei onnistunut sellaista löytämään[1]: poliitikot jatkuvasti väittivät tietävänsä asioista, vaikka oikeasti he eivät tienneet; runoilijat koskettivat ihmisten sieluja kauniilla sanoilla, mutta eivät ymmärtäneet, mitä nuo sanat konkreettisesti tarkoittivat; ja käsityöläiset tunsivat hyvin vain todella rajattuja aihealueita. He eivät huomanneet, että viisaus ei tarkoita totuuden tuntemista, koska mitä enemmän tietoa tulee esille, sitä enemmän paljastuu, kuinka paljon on vielä tietämättä. Viisas ihminen tietää ja myöntää olevansa tietämätön. Tiede on loputon paljastamisen prosessi, jossa jatkuvasti vahvistetaan ja kiistetään tietoa tai osaa siitä.


Poliittinen hyve ei ole sidosryhmien miellyttämistä eikä se seuraa pelkästään enemmistön kantaa


Vaikka viisas tieteilijä siis myöntää olevansa tietämätön, usein yhteisöt haluavat uskoa vain sellaisia poliitikkoja ja tieteentekijöitä, jotka ”tietävät kaiken”. Mutta tämä on vain illuusio, joka mahdollisesti luo dogmia. Sokea uskomus voi olla iso riski, koska se vähentää varovaisuutta. Mahdollinen vahinko huomataan vasta kun on liian myöhäistä.

Aristoteleen mukaan hyvällä poliitikolla on käytännön viisautta ja varovaisuutta (phronesis, prudence), ja hän pyrkii aikaansaamaan onnellisuutta ja hyvinvointia (eudaimonia). Hän tietää olevansa tietämätön, vaikka olisi koko elämänsä etsinyt totuutta. Tämä tarkoittaa käyttäytymistä järjen, viisauden sekä moraalisen hyveen mukaisesti, joista jälkimmäinen sisältää rehellisyyden, reippauden, ystävällisyyden, vaatimattomuuden, anteliaisuuden ja maltillisuuden piirteet.


Vaikka olemme tottuneet ajattelemaan, että poliittinen prosessi perustuu enemmistön kannan mukaiseen sääntelyyn, sen ei pidä pyrkiä dominoimaan tai estämään vähemmistön vapautta, kehitystä tai onnellisuutta, eikä se saisi missään tapauksessa tuottaa harmia, vaan sen pitäisi pyrkiä oikeudenmukaisempaan yhteisöön ja järkeviin ratkaisuihin. Rakenteellinen väkivalta on tieteellisessä kirjallisuudessa määritelty esteeksi ihmisten kykyjen kehittämiselle sekä ihmisoikeuksien ja tarpeiden saavuttamiselle, ja se on yhtä vahingollista kuin fyysinenkin väkivalta. Ei kukaan, ei edes äänestyksen kautta, saisi poiketa luonnollisista ihmisoikeuksista ja periaatteista. Tämän vuoksi on olemassa perustuslakeja ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, joita ei ikinä saa rikkoa.


Liiketoiminta on luonnollisesti itsekästä — silti sen pitää tuottaa hyötyä ja vaurautta yhteisölle


Vaikka liiketoiminnan tavoite on ensisijaisesti tuottaa pääomalle voittoa, sen tulisi myös luoda vaurautta, työpaikkoja ja palveluja kokonaisille yhteisöille. Ideana on, että voitto motivoisi luomaan innovaatiota, parempia tuotteita ja palveluja, sekä hyviä työpaikkoja ja elinkeinoja.

Historia on kuitenkin opettanut, että sääntelyä tarvitaan, jotta kaikkien olisi mahdollista osallistua ja jotta reilua kilpailua muodostuisi eikä monopoleja syntyisi. Julkisen politiikan tavoite on taata osallistujille reilut markkinat, ja mahdollisesti tukea heikoimmille, jotta ne eivät jäisi taka-alalle.


Eri periaatteiden sekoittaminen, enemmistöajatteluun pohjautuva tiede ja sidosryhmiin pohjautuva päätöksenteko toteuttaa villipetojen valtaa


Poliittinen hyve on eettisyyttä, rehellisyyttä ja järkevyyttä, ja se pyrkii saavuttamaan onnellisuutta, oikeutta ja vapautta kansalaisille. Tiede taas perustuu objektiiviseen tarkasteluun, johon intressien ei pitäisi vaikuttaa — se on observaatiota, jossa tutkija on riippumaton tarkastelija, ja sen tavoitteena on tehdä yhteisö viisaammaksi. Liiketoiminta puolestaan pyrkii saavuttamaan yksityisiä voittoja sekä vaurautta ja hyötyjä yhteisölle.


Kaikkia kolmea — tiedettä, politiikkaa ja liiketoimintaa — yhdistää tavoite luoda hyvinvointia yhteisölle. Mutta eri keinoilla ja periaatteilla: poliittinen päätöksenteko tapahtuu demokraattisilla prosesseilla eli lain muodostamisella ja eettisyyden periaatteilla; tieteellinen toiminta tapahtuu objektiivisella ja riippumattomalla tarkastelulla; ja liiketoiminta pohjautuu yksityisten tulojen tuottamiseen.

Jos nämä periaatteet sekoitetaan, esim. jos tiede toimisi liiketoiminnan periaatteilla, se ei olisi enää riippumatonta: yritykset etsivät luonnollisesti ratkaisuja, jotka maksimoivat voittoa. Esimerkiksi usein on keinotekoisesti luotu ongelmia, jotta tuotteita tai palveluja saataisiin myydyksi ratkaisuna näihin ongelmiin. Mahtava markkinastrategia, mutta valitettavasti hieman epäeettinen.


Jos toisaalta tiede toimisi politiikan periaatteilla, sitä rahoitettaisiin tai tuettaisiin vain, kun se palvelisi poliittisia tavoitteita. Tieteelliset organisaatiot politisoituisivat ja ajaisivat argumentteja vallan tai enemmistön toiveiden mukaan, eikä vapaan tieteellisen prosessin pohjalta. Kun ilmastotutkimuksessa esitetään eri argumentteja[2], pitäisi objektiivisesti tarkastella, pitävätkö ne paikkaansa vai eivät, eikä vain väittää, että ne eivät pidä paikkaansa enemmistöperiaatteeseen nojaten. Jos niin tapahtuu, ilmestyy vaarallinen ja teknokraattinen mutta silti olematon totuus eli dogmi (esim. koronapandemian narratiivi). Poliitikot ja toimittajat argumentoivat tieteelliseltä pohjalta, mutta eivät haluakaan kuulla muuta kuin omaa manipuloivaa poliittista totuuttaan, joka on propagandaa. Pahimmissa tapauksissa ei-halutut tulokset sensuroidaan ja tutkijat irtisanotaan.

Jos politiikka toimisi liiketoiminnan periaatteilla, ei se silloin seuraisi eettisiä periaatteita eikä pyrkisi yhteisön onnellisuuteen, vaan toteuttaisi lobbareiden intressejä ja valtaa. Silloin syntyisi liberalistisen kapitalismin villi filosofia, jossa iso kala syö pienen ja resursseja pyritään hamstraamaan ja keskittämään vähemmistön toimijoille. Kuten nobelisti Joseph Stiglitz kuvailee[3], jättiteollisuusyhtiöt yrittävät jatkuvasti luoda yksityistä oikeusjärjestelmää (esim. TTIP), jossa ne saisivat haastaa oikeuteen jopa sellaisia valtioita, jotka eivät aja heidän etuaan vaan yrittävät suojella kansalaisia tai ympäristöä. Stiglitz kertoo, miten tupakkayhtiö Philip Morris haastoi oikeuteen Uruguayn valtion, koska se oli ottanut käyttöön rajoituksia tupakan mainonnassa ja myynnissä lapsille.


Koska huomataan, että jotain on vialla?


Liian usein politiikka esittää kiistämättömiä ”tieteellisiä” väitteitä ja pyytää kansalta tarvittavat uhraukset (joita se itse ei tee ensimmäisenä), väärin käytettyjen varovaisuuden ja vastuullisuuden periaatteiden pohjalta — Churchillin sanoin ”blood, sweat and tears”[4].


Niin kuin tapahtuu narsistien uhreille, voi tulla mieleen, että maailman kriisit, niin kuin kovasti mainostetut mutta samalla maailmanlaajuisesti kyseenalaistetut maapallon lämpeneminen ja koronaviruspandemia, olisivat meidän oma vikamme. Me tartutamme ja tapamme muita ihmisiä, vaikka olemme täysin terveitä emmekä arkielämässämme edes huomaa, että mikään olisi muuttunut — kauhuteatteria lukuun ottamatta. Me tuotamme liikaa hiilidioksidia, koska käytämme autoja, vaikka hiilidioksidi ei ole saastetta, vaan tärkeä kaasu ympäristölle. Olemme myös syöneet liikaa lihaa ja tästä eteenpäin täytyykin syödä ötököitä. Jotta maailma saadaan paremmaksi, tavallisen ihmisen pitää heidän mielestään kärsiä kyyneleiden ja veren mallin mukaan.


Tänäkin vuonna noin tuhat yksityislentokonetta matkusti Davosiin Maailman talousfoorumin kokoukseen, jossa meidän syyllisten ihmisten kohtalosta päätetään. Samat henkilöt, jotka väittävät olevansa huolissaan meidän terveydestämme ja ympäristöstämme, valmistavat ja kokeilevat ihmiselle mahdollisesti vaarallista mRNA-rokotetta sekä käyttävät myrkyllistä glyfosaattia ja geenimanipulaatiota vehnän tuotantoprosesseissa.


Silloin kun tiede ei ole vapaa ja täysin riippumaton prosessi, painotus on vain tietyissä tavallisen kansalaisen oikeuksia rajoittavissa ongelmissa ja muut tärkeät asiat unohdetaan. Tällöin voimme huomata, että tarkoitus on poiketa totuudesta, ja politiikka on mahdollisesti vain kiinnostunut omista agendoistaan.


Viisas päätöksentekijä osaa yhdistää epävarmaa tietoa ja ihmisten tarpeita, ja hän etsii kansalaisten onnellisuutta ja vaurautta — nobelisti Amartya Senin Beatlesilta lainaamin sanoin, ”Getting by with a Little Help”. Senin empaattisen tuen malli voi auttaa ymmärtämään, että vain tukemalla toisiamme voimme ratkaista ongelmia, ei ottamalla oikeuksia pois muilta. Machiavellin viisaan prinssin, joka on saanut valtansa kansalta, on hyvä myös olla sen puolella, muuten hän ei selviä vaikeuksista. Asia ei ole vaikea, koska kaikki mitä kansa toivoo, on olla tulematta sorretuksi. Viisas prinssi on se, jonka ei tarvitse edes rakentaa linnoja, koska oma kansa puolustaa häntä. Oliko Suomi joskus se sivistynyt maa, jossa presidentit ja ministerit kulkivat kaduilla muiden seassa, ilman erityistä suojelua?


Mitä olemme oikeasti oppineet yli 3 000 kehitysvuotemme aikana?


Parasta tiedettä on se, joka on vapaata ja riippumatonta; se, joka ei estä rakentavaa keskustelua. Parasta politiikkaa olisi se, joka perustuu moraaliseen hyveeseen, eli on reilua ja ajaa vain yhteisön hyvää, antaa kansalaisille enemmän oikeuksia, vapauksia, mahdollisuuksia ja onnellisuutta ja mahdollisimman vähän sääntöjä. Parasta yrittäjyyttä olisi se, joka osaa lakeja kunnioittaen luoda rikkautta, vaurautta ja hyötyä — ei vain itselleen vaan myös työntekijöilleen ja asiakkailleen — sekä reilut markkinat, jossa pienetkin yritykset voivat menestyä.


Valitettavasti vaikuttaa siltä, että nykymaailma on hyvin kaukana tästä. Emmekä ole Sokrateen ja Aristoteleen vanhoja periaatteita vielä oppineet. Ei nykyajan politiikka tee kansalaisia onnellisiksi vaan miellyttää sidosryhmiä, jotka jostain kumman syystä rikastuvat muiden kustannuksella. Eikä tiede pysty tarjoamaan mahdollisuuksia etsiä totuutta, koska sitä ei osata enää erottaa liiketoiminnasta. Ei mikään uutinen historiassa. Niin kuin tapahtui pimeällä keskiajalla: onnellisuus, oikeudet ja vapaudet otetaan pois, perustelemalla sitä tieteellisellä universaalilla totuudella. Silloin oli olemassa pelkkä jumalusko, ja ratkaisu oli tieteen alasajo, vankila ja harhaoppisten polttaminen roviolla.


Mitä ihmiskunta on oikeasti oppinut? Nykyaikana perinteiset kristilliset ja sivistykselliset arvot ovat jopa paaville vanhanaikaisia ja ”liian normaaleja”, ehkä tylsiäkin ideoita. Superihminen otti haltuunsa sekä jumalan että luonnon paikat ja loi kauhukuvan ”uudesta normaalista”, joka järkevälle ihmiselle ei tarkoita yhtään mitään, vaan paljastuu ajan myötä tekoälyn ja bioteknologian uskonnoksi, ”vastuullisen” tekovihreän politiikan varjossa. Oikea painajainen, jossa uuden normaaliuden alkemisteja tuottavat geenimanipuloidut uudet normaalit ihmiset, ja niiden uudet normaalit sotilaat ajavat alas yhteisöjä ja syrjäyttävät, sensuroivat tai vangitsevat harhaoppisia oppositioita, ja jossa sairaus ja kuolema tulevat terveillekin ihmisille arkielämäksi, uusien normaaleiden lääkäreiden tuella. Uusi normaali, joka muistuttaa enemmän vanhan kreivi Vladin valtakuntaa.


[1] Kaplan, M. 2009. The Socratic Dialogues. Kaplan Publishing, s. 9. ISBN 978-1-4277-9953-1. Benjamin Jowettin käännös.

[4] Sen, A. (1997), Development Thinking at the Beginning of the 21st Century, Harvard University and London School of Economics and Political Sciences.

Recent Posts

See All

Onko velka kansalaisten vai eurorahoittajien syy?

Maurizio Sajeva, 20.2.2023 Kun olin vielä lapsi 1970-luvulla ja asuin Italiassa, Aku Ankka maksoi 200 liiraa (0,10 euroa), ja muistan kuinka vaurasta aika oli. 1990-luvulla sanomalehdet kirjoittivat,

Politiikka ja leimaamista

Maurizio Sajeva, 20.01.2023 Kristallipuolue on vapaa paikka kaikille niille, joilla on jalat maassa ja konkreettiset ratkaisut mielessä, mutta jotka ajattelevat järjen lisäksi myös sydämellä Olen aiem

Comentários


bottom of page