
Moikka!
Olen 44 vuotias naimisissa oleva 3 nuoren äiti Mikkelistä.
Valmistuin juuri puuartesaaniksi ja työskentelen osa-aikaisena ravintolatyöntekijänä, mikä pääosin tarkoittaa pitsakuskina toimimista.
Piakkoin aloittelen myös maatalouslomittajan hommat. Työkokemusta on kertynyt elämän varrelta monenlaista niin vuohien lypsystä baariintyöhön kuin talkkarista tarjoilijaan.
Olen taiteilijasielu, ikuinen oppija ja itseni kehittäjä.
Olen aina nähnyt maailman vähän eri lailla ja pidän itseäni totuuden etsijänä sekä omanlaisena maailmanparantajana.
Kesät kävelen paljain jaloin ja talvella pulahdan avannossa ja miltei joka aamuisiin rutiineihin kuuluu hengitysharrastukset, kylmät suihkut sekä trampoliini-pomppuilu. Välillä pistän energiat kiertämään villasukka-juoksulla tai salilla ja kaikenlainen hihhuilu ja hortoilu on myös osa minua.
Miksi eduskuntavaaleihin?
Politiikkaan lähdin oman maailmantuskan saattelemana, kun ymmärsin, että politiikkaa ei voi muuttaa kuin politiikalla ja tämä ikävä tosiasia sai minulle jonkinlaisen sisäisen rauhan.
Nyt On Muutoksen aika ja tahdon kantaa oman korteni kekoon.
​
Suomen osalta epäkohtien lista tuntuu loputtomalta, joten ensimmäisenä Lupaan tehdä Kaikkeni, että maamme saadaan nousuun ja päätösvalta takaisin Suomelle ja meille kansalaisille.
Meidän on kansana yhdistyttävä ja tehtävä loppu tämän hetkisestä sortopolitiikasta ja korruptiosta. Meidän on herättävä todellisuuteen, että tämän kehityssuunnan jatkuessa ei jää jäljelle enää kuin orjat ja eliitti.
Meidän on noustava omaan Voimaamme ja uudelleen rakentaa tämä maa muiden hajottamisen jäljiltä. Ja kaikkein tärkein: Lupaan olla aito ja rehellinen ja pysyä totuudessa.
Tahdon vain meille itsenäisen Suomen, jossa jokaisella on oikeus vapauteen ja omanarvoiseen elämään.
Miksi juuri Kristallipuolue?
Kristallipuolue on vanha tuttu ja olen aina kokenut sen osaksi minua. Ilo, Totuus ja Rakkaus.
Ne voin allekirjoittaa ja niitä myös noudatan.
Myös kokonaisvaltaisempi näkemys ihmisen terveydestä ja hyvinvoinnista on päivä päivältä tärkeämpää. Maailma on hullu ja sekaisin, joten on tärkeää saada järjen ääntä ja sydämen ohjausta hallitsemaan tätä kaaosta.
KIRJOITUKSET JA VIDEOT
x.xx.2023
1. Kannanottoni
Tulossa pian!
Yhteydenotto
Jos haluat auttaa kampanjassani tai sinulla on muuta sydämen asiaa, niin ota yhteyttä!
TULOSSA