Rakkaat ystävät,


Ei ole mitään niin onnellista kuin kuulua yhteisöön. Yhteisöissä on parantava voima; ne ovat kaikenlaisen hyvän lähde. Maassamme on niin monia epäkohtia, jotka johtuvat itseasiassa yhteisöllisyyden puutteesta tai yhteisöllisyyden väärinymmärryksestä tai -käytöstä. Yhteisöllisyys ei voi perustua pelkoon; pikemminkin pelko rajoittaa yhteisöjä — rakkaus taas kasvattaa ihmiset yhteen.


Nykypäivänä monet ovat ajautuneet yksinäisyyteen tai sitten menneet siihen omasta tahdostaan. Minäkin olen pohjimmiltani yksinäinen susi, mutta kuitenkin kaipaan yhteisöä ympärilleni. Toiset eivät kuitenkaan ole halunneet jäädä yksin, mutta niin vain ovat jääneet — heidät on jätetty yksin. Heistä ehkä ajatellaan, että heistä ei ole mihinkään, heistä ei ole apua, heistä ei ole hyötyä — mutta minä sanon, että jokaisessa ihmisessä on huima rakkauden voima, joka tulee muuttamaan kaiken. Rakkauden kipinä elää meistä jokaisessa; se odottaa tilaisuutta leimahtaa liekkiin. Kun olemme kadottaneet kosketuksen sieluumme, jumaluuteen, todelliseen itseemme — rakkaus on hautautunut sinne johonkin. Kuinka sieltä saisi palamaan sen hehkun, joka sulattaa kaiken jään ympäriltään? Kun rakkaus meissä on kuollut, mikä herättää sen jälleen henkiin? 


Yksin rakkauden löytäminen voi olla todella vaikeaa. Yksinäinen tarvitsee toista ihmistä, sillä toinen ihminen voi auttaa meitä löytämään itsestämme sen kadonneen liekin, joka siellä jossakin kytee. Toinen ihminen voi helpostikin auttaa meidän sydäntämme avautumaan rakkauden tulelle, joka meissä jokaisessa väräjää. Eikä sillä rakkaudella ole rajaa: Rakkaus on Ikuinen, Ääretön, Ehdoton, Universaali. Se vain On. Niinpä me olemme yhdessä jotakin paljon enemmän kuin yksilöt erillään: yhdessä ymmärrämme enemmän, saamme aikaan enemmän, kuulemme enemmän, luomme enemmän, nautimme enemmän, rakastamme enemmän… 
Ei siis ihme, että nyt on yhteisöjen aika. Yhteisöt ovat tulleet jäädäkseen. Yhteisöt ovat uuden aikakauden elämis-, asumis- ja toimintamuoto. Yhteisöissä jokainen voi oman rakkautensa kautta löytää oman paikkansa suhteessa muihin ihmisiin, elollisiin, luomakunnan muihin jäseniin. Yhteisössä ihmisillä on hyvä olla, sillä siellä olemme yhdessä muiden samalla tavalla ajattelevien ja elävien kanssa, pidämme huolta toinen toisistamme, emme jää yksin, meillä on tarkoitus joka ohjaa meidän elämäämme. Yhteisö ei ole jotakin mikä on vain päälle liimattu; yhteisö on organismi, se on se mitä tapahtuu kun rakkaus liittää meidät toinen toisiimme, se on ykseyttä. Ykseys ilmenee meissä yhteisön jäseninä; olemme yhtä muiden kanssa sydämissämme. Tämä rakkaus on niin vahva voima, että sitä ei ihmismieli oikein voi edes käsittää: se murtaa kaikki muurit, ylittää kaikki esteet, ratkaisee kaikki ongelmat. Se on kuin joki, joka virtaa vuolaana vaikka läpi harmaan kiven kunnes pääsee päämääräänsä, raviten kaikki matkallaan. Silti rakkaus ei koskaan pakota ketään mihinkään.


Yhteisöä tarvitsemme me kaikki, koska olemme sisimmässämme, sielussamme yhteydessä toisiimme. Miksi siis eläisimme fyysisesti erillämme? Yhteisössä me kaikki löydämme paikkamme, sillä yhteisö on ekosysteemi missä jokaisella on erityinen rooli ja tehtävä. Ei ole mitään ihanampaa kuin olla toisten palveluksessa, sillä se kasvattaa myös omaa rakkautta. Yhteisössä piilee valtavia mahdollisuuksia. Samalla tavalla kuin meissä on valtava potentiaali, myös yhteisössä on vielä valtavampi potentiaali. Se miten pystymme täyttämään tämän potentiaalin tapahtuu rakkauden avulla: kun rohkenemme ylittää itsemme toimimalla rakkaudesta käsin aina paremmin kuin ennen, niin huomaamme että tämä rakkaus kasvaa — se on kuin lihas joka tarvitsee harjoitusta. Samalla mahdollisuutemme laajenevat, eikä ole lopulta mitään mihin emme pystyisi. Tämä rakkaus vie meitä aina eteenpäin ja ylöspäin askel kerrallaan, ja yhdessä toisten kanssa tämä yhteinen rakkaus vain kasvaa eksponentiaalisesti. 


Miten sitten kehittää yhteisöjä? Tavallaan kasvu tapahtuu luonnostaan, mutta monet yhteisöt tarvitsevat apua ja resursseja, joilla kehittää toimintaansa ja toimintansa puitteita. Ennen kaikkea yhteisöt tarvitsevat rakkautta — näkemystä siitä, että puhdas rakkaus on ainoa asia jolla perustalla yhteisöt voivat toimia kestävästi. Vaikka yhteisöltä puuttuisi mitä resursseja, mutta jos sillä on ainakin rakkautta, niin se kyllä selviää tuimimmistakin koettelemuksista. Nykypäivän yhteisöt monesti vain ovat niin tiukoilla erityisesti taloudellisesti, että ne tarvitsevat rahaa pystyäkseen toteuttamaan unelmansa ja kukoistamaan. Samoin monet yhteisöt tarvitsevat ohjausta siihen, millainen on terve yhteisö, mikä on yhteisön ainutlaatuinen visio, millaisilla periaatteilla yhteisö voi toimia. Oikeastaan kaikki maailman ongelmat ratkeavat yhteisöjen kautta, perimmiltään rakkauden kautta. 


Kun päättäjätkin näkevät tämän, he heräävät ja tajuavat miten yhteiskunnan oikein pitäisi toimia. Yhteisöissä on vielä se puoli, että niissä kaikki ovat yhdenvertaisia: ei ole enää päättäjiä ja alamaisia, vaan kaikki ovat päättäjiä ja kaikki ovat toistensa palvelijoita. Voisiko Kristallipuolueen yhtenä tehtävänä olla kristallisoida yhteisöllisyyden idea: miten yhteisö voisi toimia, mihin se kannattaisi perustaa, miten sitä voisi edistää? Tähän liittyy myös lainsäädännön väljentäminen niin, että yhteisö-/resurssipohjainen/solidaarisuus-/vaihdantatalous on mahdollista ilman rahaa.

Yhteisöt ovat uuden maailman sankarien järjestäytymismuoto. Uusi maailma tulee perustumaan monenlaisille yhteisöille. Kilpailun tilalle tulee yhteistyö ja rahan tilalle se mitä me oikeasti tarvitsemme. Omasta rakkaudestaan toimivat, toisten kanssa yhteistyötä rakkaudessa tekevät maailman muuttajat ovat yhteiskuntamme tulevaisuus. Ei ole Maan päällä mitään suurempaa voimaa kuin rakkauden yhteen liittämät sydämet, jotka haluavat vain tuoda korkeinta hyvää koko luomakunnalle. Ja niin se on, rakkaat!

Muhammad Ali a.k.a. Jarkko Kari

Kerro kavereillesi...
  • 9
    Shares

Liitypostituslistallemme!

Kokoamme heimollisen sydämellä tekijöitä, joilla on suuri halu vaikuttaa ja olla mukana muutoksessa. Liity mukaan?

Kiitos, sinut on lisätty postituslistaamme.