Tule synty tietoiseksi
1990-luvulla näytettiin dokumentteja ulkomaisista eläinkuljetuksista
ja eläinten kurjasta kohtelusta.
Silloin päätin, että en osta ulkomaista lihaa, enkä käy
”Mäkkärillä”. Taisipa Iisalmen Sanomat (16.7.1997) kirjoittaa
ketjun tuotteiden alkuperästäkin noihin aikoihin, kun Iisalmeen
avattiin kyseinen pikaruokala. Hampurilaissämpylästä oli löytynyt
teräsvillaa.
Viime viikkoina on ilmastonmuutoksen torjumisen perusteella nostettu
esiin myös lihansyönnin verottaminen ja kotimaiseen lihantuotantoon on
osoitettu syyttävällä sormella. Niin kauan kun Suomessa syödään,
on kuitenkin monestakin syystä suositeltavaa tuottaa ruoka täällä.
Kotimaisen ja paikallisen ruoan ostaminen on paitsi ympäristöä tukeva
myös syntytietoinen teko.
Ensinnäkin kotimaisen tuotannon jäljitettävyys on huipputasoa. Voimme
luottaa eläinten pidon olevan hyvällä tasolla, ja eläinkuljetukset
kauhudokumentteihin verrattuna laadukkaita. Ruoan valmistaminen
kotimaisista luomulaatuisista perusraaka-aineista takaa, että voimme
tietää varsin tarkasti, mistä ainesosista ja millaisella
tuotantotavalla tuotettua ruokaa syömme.
Syntytietoiseksi tuleminen on keskeinen keino, jolla me jokainen
vaikutamme siihen, miten tuotanto paikallisesti ja globaalisti
järjestyy.
Voimme syntytietoiseksi tulemalla ryhtyä ratkaisemaan monia ongelmia
omasta arkipäivästämme käsin. Kun tutkimme tarkkaan tuotteiden ja
niiden raaka-aineiden ja valmistuksen syntytaustan, emme osta sikaa
säkissä, vaan voimme ohjata hankintojamme pitkäikäisiin,
kierrätettäviin ja eettisesti valmistettuihin tuotteisiin.
Ostaessamme kotimaista ruokaa ja käsityöläisten tuotteita myös
syntytieto voi avautua meille. Tällöin saamme luotettavaa tietoa
tuotteen alkuperästä, sen valmistusolosuhteista ja siinä
käytetyistä ainesosista.
Jos tätä tietoa ei pystytä varmistamaan, silloin voi valita sellaisen
tuotteen, josta tieto on löydettävissä. Siis kotimainen,
mahdollisimman luonnonmukainen, turvallinen vaihtoehto.
Käsityöläisten tuotteet eivät yleensä myöskään sisällä
suunniteltua vanhentamista, vaan kestävät todennäköisemmin
sukupolvelta toiselle.
Kotimaista ruoantuotantoa tulee pitää yllä myös Suomen sijainnin
vuoksi. Eikä näin ole pelkästään perinteisen turvallisuuspolitiikan
näkökulmasta, vaan myös siksi, että korkea kotimainen tuotanto- ja
omavaraisuusaste tarkoittavat korkeaa huoltovarmuutta.
Muistetaan, että Suomessa siirryttiin karjatalousvaltaiseen
tuotantosuuntaan 1860-luvun nälkävuosien myötä. Viljan viljelijän
vuoden tulo on näillä leveysasteilla liian riippuvaista säistä, kun
nurmirehu kasvaa huonompanakin vuonna.
Luodaan yhdessä Suomeen asenneilmapiiri, joka on myönteinen ja
arvostava ruokahuoltomme takaajia ja maayhteyden ylläpitäjiä kohtaan.
Tuetaan yhteiskunnan selkärankaa, suomalaisia maataloustuottajia niin
asenteilla kuin ostopäätöksillä.
(Alkuperäisjulkaisu 4.4.2020)