9.12.2021 Elämme aikakautta, jossa erilaisia terveydenhuollon palveluita kehitetään jatkuvasti. Ihmiset kouluttautuvat ja syventävät osaamistaan enenevässä määrin. Teknisten laitteiden kehitystyöhön on panostettu hurjasti aikaa sekä rahaa ja kehitystyö jatkunee jopa kiihtyvällä tahdilla. Älylaitteemme ovat yhä hienompia ja ”älykkäämpiä” toiminnoiltaan. Laitteiden avulla viestintä, yhteydenpito ja tiedonhaku ovat helpottuneet. Myös terveydenhuollossa on opittu hyödyntämään älylaitteiden tuomat mahdollisuudet toteuttaa palveluita jopa etänä. Meille on mahdollista selvitellä virtuaalisesti terveystietojamme, saada terapiaa, ohjeita, neuvontaa, keskustelutukea, kontrolloida addiktioita, selvittää peruskuntoon liittyviä asioita, unirytmiä jne. Voisi todeta, että kotisohvalta käsin voi saada melkeinpä mitä palvelua tahansa. Meillä on ehkäpä jo runsaudenpula palveluiden tarjonnassa, ainakin teoriassa. Mutta miten on konkreettisen avun saannin kanssa, kun tilanne vaatii? Onko sittenkään niin helppoa ja yksinkertaista saada tai löytää apua, etenkin niiden ihmisten, jotka ovat uupuneita, vailla tukijoukkoa tai turvallista läheistä tai aikuista? Valitettavan usein törmäämme edelleen siihen, että avun tarvitsija tai hänen läheiset joutuvat hyppäämään luukulta luukulle. Pahimmassa tapauksessa luukuilla ei edes osata neuvoa, mikä on oikea luukku, mistä osataan ohjata oikean palvelun piiriin. Tällainen selvitystyö saattaa uuvuttaa monia ja osa voi jättää asian sikseen. Vaikka palvelukonseptit ja -polut ovat usein hienosti suunniteltuja ja helposti saatavilla ainakin paperilla, ne eivät välttämättä vastaa todellisuutta. Tämän on saanut lukea ja huomata kohtalaisen usein etenkin lasten ja nuorten kohdalla, mutta myös aikuisten kohdalla. Etenkin lasten ja nuorten pahoinvointi on yleistynyt, lue linkistä lisää: https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot/nuorten-mielenterveyshairiot
Tämä tiedostetaan ainakin keskustelun tasolla. Enenevässä määrin saamme lukea lehdistä, kuinka osa lapsista, nuorista ja aikuisista voi erittäin huonosti eivätkä viimeiset kaksi vuotta ole tuonut ainakaan parannusta tilanteeseen. Pahoinvointiin on monia erilaisia syitä. Taustalla voi olla vanhempien mielenterveys- ja/ tai päihteisiin liittyvät haasteet, perheen taloudelliset haasteet, lapsen tai nuoren erityisyys, nuoren erilaiset neuropsykiatriset haasteet, nuoren matala koulutustaso, seksuaalinen hyväksikäyttö, henkinen tai fyysinen väkivallan kokemus kotona, koulussa tai some-maailmassa, erilaisten päihteiden käyttö, turvallisten sosiaalisten kontaktien tai kavereiden puuttuminen jne. Myös erilaiset riippuvuudet näyttäytyvät tässä ajassa ja ajan henki on omiaan ruokkimaan niitä. Nuorten ja nuorten aikuisten eriasteiset päihdekokeilut ja erilaisten päihteiden käyttö on lisääntynyt viimeisen vuosikymmenen aikana Suomessa, vastaavasti alkoholin käyttö näyttää vähentyneen, tässä linkki aiheeseen: https://poliisi.fi/-/poliisi-on-huolestunut-lasten-ja-nuorten-huumeiden-kayton-kasvusta, https://thl.fi/fi/-/huumeiden-kokeilu-ja-kaytto-yleistyvat-edelleen,https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140710/URN_ISBN_978-952-343-576-6.pdf
Muista riippuvuuksista, kuten peli-, seksiriippuvuus, eriasteiset syömishäiriöt, liikunta-addiktiot, kauneudenhoito jne., hallitsevat osan lasten, nuorten ja aikuisten elämää jo haittaavasti. Koulu, työ ja ihmissuhteet saattavat kärsiä ja jäädä taka-alalle. Miksi näin on? Miksi riippuvuudet ovat niin voimakkaita ja niin moni elää näiden ohjaamana? Mikä osuus on virtuaalisen elämäntyylin lisääntymisellä? Mikä osuus on älylaitteiden lisääntyvällä käytöllä? Mikä osuus on pikaruokakulttuurilla? Mikä osuus on medialla? Mikä osuus on lisääntyvän menestyksen tavoittelulla niin koulumaailmassa kuin työelämässä? Olemmeko antaneet nuoremmille sukupolville epäterveen mallin tavasta olla ihminen? Olemmeko aikuisina kadottaneet kyvyn olla läsnä lapsillemme, läheisillemme, omaisillemme? Onko rahan, vallan, menestyksen ja materian tavoittelu vienyt meidät sivuraiteille? Onko meillä enää aidosti aikaa ja kykyä kohdata toisiamme? Haittaako tekniset laitteet jo aitoja kohtaamisia? Miten käy sosiaalisten taitojemme, kykymme olla läsnä olevia vanhempia, aikuisia ja ystäviä joihin lapsi/nuori/läheinen voi turvautua ja turvata? Onko vauhti sokaissut meidät? Onko meidän ihanteet terveellä ja inhimillisellä pohjalla? Tarvitsisimmeko enemmän aitoja kohtaamisia, läheisyyttä, verkkaista elämää, luonnonmukaisia elämänarvoja? Pitäisikö meidän jarruttaa ja palata inhimillisemmälle polulle, ihmisyyden ja hyvinvoinnin juurille polulle? Paljon puhutaan ja luvataan lisäpanostusta etenkin lasten ja nuorten mielenterveyden tukemiseen ja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, mutta missä tämä näkyy käytännössä? Edelleen nuoret jonottavat kohtuuttoman pitkiä aikoja oikeanlaiseen hoitoon pääsyä. Jonottaessa saattaa tilanne pahentua entisestään niin paljon, että hoitoaika venyy odotettua pidemmäksi. Pahimmillaan tilanne eskaloituu niin, että nuori ryhtyy väkivaltaisiin tekoihin joko itseään tai ympäristöään kohtaan.
Nyt on todellisten tekojen aika, puheet on pidetty. Meidän on ryhdyttävä nyt korjaaviin ja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Meidän on satsattava lasten, nuorten ja myös aikuisten hyvinvointiin ja sen ylläpitämiseen. Emme voi enää arvottaa materiaa ihmisten hyvinvoinnin edelle. Meidän on korjattava asenteitamme siinä, miten ilmennämme ihmisyyttä, miten huolehdimme toisistamme, kunnioitamme ja kohtelemme toisiamme, miten toimimme rakkaudellisesti toisiamme kohtaan. Heidi Sissala