29.11.2021 “Mistä rakkaus alkaa? Se on salaisuus.”, lauloi aikoinaan Tapani Kansa. Uteliaana luonteena tietysti pohdin, että mikä on kaiken rakkauden alku? Onko se hyvyyttä, hyväntahtoisuutta, kauneuden näkemistä kaikkialla vai kenties kiitollisuutta kaikesta? Ehkä se on kaikkea edellä mainittua. Itse koen vahvasti myös niin, että kiitollisuus on rakkauden siemen. Kun huomaamme kiitollisuuden aiheita elämässämme ja kiitämme aidosti niistä kaikista, alamme sen seurauksena tuntea suunnatonta iloa ja onnellisuutta jo pelkästä olemassaolosta. Alamme myös nähdä kaikki asiat rakkaudellisin silmin. Vertauskuvallisesti sanottuna kiitokset siis kasvattavat pienestä siemenestä ison, rakkaudesta kukoistavan, kasvin.
Järkijohtoinen kulttuuri on vienyt meitä koko ajan kauemmaksi rakkaudesta; sen olemuksesta ja sen kokemisesta aidoimmillaan. Juoksemme kaiken turhanpäiväisen perässä, tuijotamme telkkaria tai kännykkää helpottaaksemme stressiä ja luomme itse kiireen tunnun elämäämme. Hyvin salakavalasti suorittaminen on astunut päärooliin ja samalla olemme unohtaneet sen, mikä on elämässämme oikeasti tärkeintä. Sen muistaminen on olennaista, sillä se juurruttaa meidät tähän hetkeen, aikaan ja paikkaan ja antaa merkityksen elämälle.
Omasta mielestäni tärkeintä koko luomakunnalle on se, että kaikilla on hyvä olla. Ja jotta kaikilla olisi hyvä olla, voimme aloittaa hyvinvoinnin lisäämisen ja ylläpitämisen vain itsestämme, sillä muiden haluun voida hyvin emme voi juurikaan vaikuttaa. Moni tietää sanonnan: “Kun voin itse hyvin, niin ympärilläni olevat voivat hyvin”. Ja kyllähän se tuntuu aivan ihanalta, kun ensin oppii rakastamaan itseään niin paljon, että lakkaa toteuttamasta vain toisten toiveita ja alkaakin toteuttamaan ihka omiaan. Se ei ole itsekeskeisyyttä, vaan aitoa välittämistä itseä kohtaan. Minä olen oman elämäni tärkein ihminen.
Kun on itselleen hyvä ja rakastava, siinä samalla kaikki muut ympärillämme saavat osansa hyväntuulisuudestamme ja hyvinvoinnistamme ja alkavat voimaan itsekin paremmin siinä sivussa. He alkavat voida paremmin, koska me kohtelemme silloin heitäkin paremmin, kun itsellä on hyvä olla. Me oikein uhkumme sellaista pirskahtelevaa ja lämmintä rakkausenergiaa ympäristöömme, kun olemme itsellemme rakastavia ja armollisia. Se, miten kohtelemme itseämme, heijastuu aina myös toisiin, tavalla tai toisella. Kannattaa siis olla hyvä ja lempeä itselleen. Seuraavaksi alamme kokea aitoa rakkauden tunnetta tulevan myös ulkopuoleltamme, kun hyvinvoivat läheisemme heijastavat meidän hyvää oloamme meille takaisin. Aidon rakkauden kokeminen eheyttää ja valmistaa meitä myöskin olemaan itse rakkaus. Vastavuoroisen rakkauden tunne johtaa siihen, että eheydyttyämme alamme taas saamaan voimiamme takaisin ja tuntea sisäistä paloa auttaa muita. Rakkaus näyttäytyy nyt siinä valossa, että kaikki saavat siitä osansa. Erona entiseen on se, että tällä kertaa se tapahtuukin oman hyvinvointimme kanssa kauniisti linjassa eikä niin, että uuvumme muiden auttamisesta, itsemme uhraten, painavan taakan alle.
Pian rakkaudellisuus kaikkea ja kaikkia kohtaan, myös niitä ärsyttäviä ja inhottaviakin ihmisiä kohtaan, alkaa kasvaa sisällämme. Ymmärrämme, että olemme kaikki yhtä suurta perhettä koko luomakunta. Mikä on toisessa ihmisessä, on myös minussa, käsiteltynä tai käsittelemättömänä, mutta yhtä kaikki, näin se on. Hyväksymme erilaisuuden, koska ymmärrämme toisen olevan heijastusta omasta itsestämme. Rakkaudellisuus meissä tuntuu ratkaisevan kaikki pulmat ja ristiriidat, se luo kompromissit. Kun on tahtoa, on myös keinoja ja rakkaushan aina löytää keinot.
Aito rakkaus ei kysele lupia, mutta asettaa terveet rajat. Se ei peräänkuuluta logiikkaa eikä aseta ehtoja. Aito rakkaus ei sisällä kaunaa, ei katkeruutta eikä myöskään mustasukkaisuutta, koska rakkaus ei omista mitään. Rakkaus hyväksyy, ymmärtää, tiedostaa, on armollinen ja halaa koko olemusta, avaa sydämen tiedostamaan maailmankaikkeuden lainalaisuuksia, omaa totuutta, omia uskomuksia sekä sitä, miten niistä voi irrottautua. Me kaikki olemme kuulleet näitä korulauseita, mutta vielä aika harva ymmärtää niiden taakse kätkeytyvää viisautta ja ikuista totuutta. Tämän totuuden voi löytää vain omasta sydämestään ja se löytöretki on jokaisen tehtävä itse.
Saako rakkaus olla meidän tykönä? Annammeko sille luvan tulla ja tehdä kodin meidän sydämiimme? Ansaitsemmeko rakkauden? Mitähän rakkaus tekisi tässä tilanteessa? Meitä saattaa kovasti pelottaa rakkauden voima, varsinkin, jos se ei kysele niitä lupia tullessaan. Riippuen siitä, kuinka hyvin olemme kohdanneet omat valomme ja varjomme eli koko ihmisyytemme kaikessa kauneudessaan sekä rumuudessaan, voimme avautua rakkaudelle joko täysin kokonaan tai vain osittain. Voimme saada vähän maistiaisia siitä, miltä tuntuu olla rakastettu juuri sellaisena kuin on.
Haluaisitko sinäkin antaa rakkaudelle mahdollisuuden?
Rakkaudella
Hanna Lindström Kristallipuolueen hallituksen jäsen